Silmän sisältä ja ympäriltä

 

Joskus olen ihmetellyt, mitä minä blogimaailmassa teen - mitä sellaista annan, mitä muut eivät. Muutama löytämäni kohta:

1) Olen erinomaisen hyvä nillittämään anonyymeille muiden kommenttikentissä. Epäilemättä bloginpitäjät ovat välillä hermostuneempia minun kuin anonyymi-ilkiöiden kanssa.

2) Besserwisserimäinen sävy löytyy minulta tarkoituksettomasti, sillä tiedän välillä paljon omituisista asioista. Joskus huomaan kirjoittavani bloggareiden kysymyksiin kenties tarpeetonta tietoa rivikaupalla. (Sama ongelma minulla on välillä aivan reaalisosiaalisissa kohtaamisissa. Olen aina yhtä hämilläni, kun kuulijakunta ei lopulta olekaan kiinnostunut vaikkapa tilastoista, jotka käsittelevät tomaattimehun juontia lentokoneessa.)

3) Yksi sana: itsesääli. Ruikutukseksikin morkattu itsesääli on freesi ilmaisutapa hohdokkuuteen pyrkivässä maailmassa. Sopivin mitoin, ainakin. Mutta parempi överit kuin vajarit.

4) Annan erinomaista esimerkkiä siitä, millaisia kuvia ei internetiin kannata laittaa. Ei tartte naked trutheja tai muita kansallisia kampanjoita, mää esittelen rohtuneita huulia ja takkuisia hiuksia ilmankin. Notta terve vaan, minua vuosien päästä googlettelevat entiset mahdolliset tulevat työnantajat, näin harkitseva minä olen.

 

Punoittavista silmistä huomaa hiekkapölykauden alkaneen, punaiset pienet läntit ovat surunpisaroita, pisamat ilmestyivät Bratislavassa. Enkä sittenkään ollut puhdistanut edellisenä iltana ripsivärejä riittävän huolellisesti - makro kyllä huomasi. En uskaltanut rajata lähemmäs.

Postauksen pointti on kuitenkin tässä: täti ihmetteli silmänympärysvoiteeni tarpeellisuutta 24-vuotiaalle iholle. Ihmetteleeköhän enää?

 

Tehtävänä talvi

Talvi ei ole lapsuuden jälkeen ollut lempivuodenaikani, mutta tunnustan kyllä, että monet siihen liittyvät asiat ovat lempiasioitani. Esimerkiksi joulu - tänäkin vuonna se oli todella vaikea, mutta ainakaan kukaan ei kuollut.

Vaikka muuta olen joskus väittänyt, rakastan joulukoristeita: punaista, vihreää ja kaikkea oljesta valmistettua. Olen oppinut sietämään useimpia jouluruokia. Anopin rosollia santsasin kahdesti. (Vaaleanpunainen mönjä on edelleen myrkkyä.)

Syys-lokakuussa tein listan asioista, joista talvella olen erityisesti pitänyt. Nyt, kun talvi alkaa olla ohi, täytyy tuumata, mitä lopulta sain aikaiseksi.

Talvella...

1. kävin luistelemassa (kahdesti.)
2. kävin hiihtämässä (kahdesti.)
3. keitin linssikeittoa (muutamankin kerran).
4. söin joulusuklaata.
5. leivoin pipareita (ja söin överipaljon taikinaa mm. iltapalaksi jogurtin seassa).

 

Mutta sen sijaan talvella en...

6. käynyt pulkkailemassa.
7. tehnyt blinejä (tosin söin niitä Fondiksessa).
8. tehnyt lumilyhtyä.
9. syönyt älyttömästi joulutorttuja (sillä sairastuin vatsaflunssaan syötyäni yhden marraskuussa, enkä vieläkään pysty ajattelemaan niitä ilman kuvotusta).
10. leiponut laskiaispullia (olen säästellyt vehnästä ärtyvää vatsaani).
11. juonut minttukaakaota (mutta muuta kaakaota kyllä).
12. paistanut joulukinkkua (tuoksu olisi ollut ihana, mutta syöjiä ei riittävästi).
13. tehnyt lumienkeliä.
14. leiponut runebergintorttuja.
15. tehnyt lumiukkoa.
16. aina pukeutunut niin lämpimästi, ettei tullut kylmä (mutta ainakin minulla oli superlämmin takki ja superlämpimät kengät!).
17. ottanut kuvaa huurtuneista silmäripsistä.
18. käynyt kävelemässä jäällä maaliskuun auringossa (en ollut koskaan liikkeellä hankiaisten aikaan).

Väittäisin pettymykseksi. Positiivista on se, että seuraavana talvena petrattavaa on peräti 13 kohdan verran. Seuraavana talvena voisin myös hiihtää enemmän kuin kolme kilometriä. Ja pelata jääkiekkoa.

Ehkä hyvän talven sijaan tärkeintä on se, että se on ohi.

Sanotte te mitä tahansa, minä vieritän osan epäonnistumisesta hiljaiselosta Pohjanmaan syyksi (syytän siitä nykyään kaikkea). Toisin kuin muissa asumissani kaupungeissa, vuosien jälkeenkään minulle ei ole muotoutunut tänne omia reittejä. Täällä ei ole omaa tilaa, joka käskisi liikkeelle.

En osaa kävellä täällä samalla tavalla kuin kävelen muualla, hitaasti ja ihmetellen. Yksi syy on ytimiin asti viheltävä tuuli, toinen ympärillä urheilevat kanssaihmiset. Kun kerran uskaltaudun reitille, päädyn harppomaan muiden lailla eteenpäin. Se lietsoo niveltulehdusta ja saa minut tuleviksi viikoiksi sisälle värjöttelemään jalkakipuineni.

Ehkä se on myös se, ettei ole mäkiä ja metsiä, joiden taakse piiloutua.

Se, että heti kaupungin ulkopuolella näyttää maailmanlopulta.