perjantai 26. lokakuuta 2012

Mokomat lempiasiat

Haluan osallistua Mokon maailman haasteeseen, mutten haasta itse ketään. Syyn siihen kerroin jo aiemmin. Kymmenen lempiasiaa keräsin oikeastaan jo viime viikolla, mutta silloin en jaksanut miettiä kuvitusta.



1. Nordqvistin Kiraffi-tee erityisen pitkään hauduteltuna. (Sisältää rooibosta, karamellin palasia, karamellin, kerman ja vaniljan aromeja.)
2. Isän kissat, muutkin kuin tervehtyvä Albert. Etenkin kissojen kanssa nukkuminen.
3. Raikas ja hedelmäinen, eteläafrikkalainen KWV African Passion Chenin Blanc nautittuna hyvässä seurassa Ravintola & Baari Vintissä. Alkosta sitä kai saa kolmen litran kanistereissa!
4. New Girl -sarjan toinen tuotantokausi. Ihana Jess, ihana Nick.
5. Punaiset hiukseni, jotka ovat jo muuttuneet oranssihtaviksi. Ihan minua. Peiliin katsominen hymyilyttää. Odottamassa on kirkkaammanpunainen hiusväri, mutta oikeastaan tykkään tästä haalistuneesta kuparistakin.
6. Entinen inhokkini, bussissa istuminen: en ole pitkään aikaan voinut ajatella omia asioita niin kuin tein tiistaisella matkallani halki Suomen. En malttanut edes lukea kirjaa.
7. Kuopio kaikessa savolaisuudessaan. Vastoin kaikkia odotuksiani minusta on tullut myös varsinainen savofiili. Kuvat ovat ainoat lauantailta: Kuopio oli niin kovin kaunis ja tuttavallinen.
8. Kaneli ja kardemumma. Syksyn ensimmäinen kanelipurkillinen loppui jo.
9. Äidiltä perimäni musta ja muodoton takki. Se on käytännössä laatikko, jossa on hihat! ...Tosin jätin sen vahingossa isän luokse 400 kilometrin päähän. Syystakille kyllä olisi tarvetta, sillä armeijanvihreä parkatakkini on haalistunut lähes beigeksi ja sen hihat hyvin hiutuneet.
10. Your face is scarred with age, you're 23, but how can that be? Stars-yhtyeen Going Going Gone erityisesti linkittämäni liveversiona. Emily Haines on yksi lempiasioistani ikinä.


Tässä Mokon alkuperäinen haaste:

  1. Listaa tämän hetken kymmenen (10) lempiasiaasi (voit halutessasi kopioida haastepostaukseen blogihaastekuvan ja/tai käyttää omia kuviasi).
  2. Jaa haaste vähintään viidelle (5) tykkäämällesi blogille ja ilmoita siitä heille.
  3. Voit halutessasi myös osallistua Mokon myymäläinstallaatioprojektiin sekä Mokon lahjakortin arvontaan lähettämällä oman lempiasiat-listasi osoitteeseen mokomarket@moko.fi otsikolla: Minun lempiasiani. Ilmoitathan meilissä yhteystietosi. Kaikista lähetetyistä lempiasioista valitaan osa ja nämä valitut aiheet tulevat olemaan osa Moko Marketissa järjestettyä esillepanoinstallaatiota, jota päivitetään viikottain teidän lähettämillä lempiasioilla. Jokaisen esiteltävän lempiasian yhteydessä mainitaan lempiasian kertojan nimi ja paikkakunta. Voit seurata myymälän installaatioita Facebook-sivuilta. Kaikkien osallistujien kesken arvotaan 3 kpl 50€ lahjakortteja Moko Markettiin (arvo yht. 150€). Teidän lempiasioiden mukaan elävä Lempiasioita-näyttely rakennetaan viikolla 41 ja arvontaan voi osallistua 3.10. – 2.11.2012. Moko Oy pidättää oikeuden muutoksiin.
  4. Muista nauttia listaamistasi lempiasioista mahdollisimman usein!

2 kommenttia:

  1. "Sisältää rooibosta, kamelin palasia..." Joo, ehkä on ihan hyvä, että saan ihan just lähetettyä graduni esitarkistukseen ja aivot hetkeksi nollattua. Tosin lukihäiriöt on joskus ihan hauskoja. :D

    (Joskaan EN haluaisi juoda teetä, jossa on kameliaromia...)

    Kivoja lempiasioita! Kissat, tee, viini... Kelpaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kamelia kiraffiteessä? Huijausta! :D Tsemppiä loppurutistukseen ja onnea myös!

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...